Olet täällä

Koronarokotussarjan 3. rokoteannosten antaminen laajenee

THL:n ohjeiden mukaisesti koronarokotussarjan 3. annoksia annetaan nyt 60 vuotta täyttäneille ja sairautensa tai tilansa vuoksi 1. ja 2. riskiryhmiin kuuluville henkilöille. Koronarokotussarjan 2. annoksesta pitää olla kulunut vähintään 6 kuukautta ennen 3. rokotusannosta.

Lisäksi 3. rokotusannoksia annetaan edelleen myös niille naisille ja 30 vuotta täyttäneille miehille, jotka ovat saaneet aiemmat rokotteensa lyhyellä 3-4 viikon antovälillä. Kyse on pääasiassa sote-alan henkilöstöstä.

 Rokotevalmisteena pyritään käyttämään samaa valmistetta kuin aiemmissa rokotusannoksissa.

Varotoimena kolmatta annosta ei kuitenkaan vielä suositella tarjottavaksi alle 30-vuotiaille miehille. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos odottaa vielä lisää tutkimustietoa harvinaisen sydänlihastulehduksen eli myokardiitin riskistä kolmannen annoksen saaneilla.

Kolmosrokotusannokseen oikeutetut henkilöt voivat hakeutua rokotukseen joko ilman ajanvarausta Walk-in tapahtumaan tai ajanvarauksen kautta. Aikoja koronarokotuksiin on tällä hetkellä hyvin tarjolla.

Tietoa ajanvarauksesta: https://korona.kymsote.fi/ajanvaraus-rokotukseen/

Lisätietoa Walk-in tapahtumista: https://korona.kymsote.fi/walk-in-koronarokotukset-kymenlaaksossa/

Kaikki 12 vuotta täyttäneet ja tätä vanhemmat voivat edelleen varata aikoja1. ja 2. Rokotuksiin tai tulla Walk-in tapahtumiin.

Pyhtääläisille suositellaan rokotusaikojen varaamista/ avoimia Walk-in tapahtumia Pyhtään terveysasemalle

Seuraavat WALK-in tapahtumat Pyhtäällä:

Ke 03.11.21 klo 16 – 18

Ke 10.11.21 klo 16 – 18 (myös influenssarokotus riskiryhmäläisille)

Ke 17.11.21 klo 16 – 18 (myös influenssarokotus riskiryhmäläisille)

Ke 24.11.21 klo 16 – 18 (myös influenssarokotus riskiryhmäläisille)

Pyhtään terveysasema, Huutjärventie 14, Siltakylä

Tietoa Kymsoten koronarokotuksista, rokotusjärjestyksestä ja ajanvarauksesta löytyy verkkosivuilta: www.korona.kymsote.fi/koronarokotukset