Olet täällä

Tunnelmia huhtikuun asukasinfosta

Huhtikuisena tiistai-iltapäivänä koulun ruokalaan kerääntyi pyhtääläisiä tutustumaan sosiaali- ja terveyspalveluihin. Asukasinfossa työntekijät perhetyöstä kotihoitoon kertoivat ja keskustelivat työstään ja palveluista kuntalaisten kanssa. Kuntalaiset saivat tutustua palveluihin, kysellä mieltä askarruttavia asioita toiminnasta tai muuten vain viettää iltapäivää sote-palveluiden parissa. Tapahtuman tarkoituksena oli tehdä sosiaali- ja terveyspalveluita kuntalaisille tutuiksi kahvittelun ja jutustelun merkeissä.

Asukasinfossa pääsi tutustumaan esimerkiksi  ikääntyneiden palveluihin ja sai laaja-alaisesti tietoa lasten ja nuorten palveluista. Lisäksi verenpainetta mittailtiin ja fysioterapeuttien pitämään jumppaan sai osallistua jokainen vauvasta vaariin. Kunnan liikuntaneuvoja oli esittelemässä liikuntavälineitä ja kertomassa mahdollisuudesta lainata välineitä kirjastosta. Paikallinen apteekki kertoi myös käsitavarakaupasta sekä lääkekatosta ja siihen liittyvistä muutoksista.

Kuntalaiset antoivat positiivista palautetta ja toivoivat, että myös jatkossa järjestettäisiin samantyyppisiä tilaisuuksia. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset saivat myös arvokasta palautetta kuntalaisilta kasvokkain. 

Tämä oli ensimmäinen asukasinfo, muttei varmasti viimeinen!

Palveluihin perhedyttiin yhdessä. 

Jumppatuokio antoi uutta energiaa niin osallistujille kuin...


...ohjaajille!